Sahatuimmat
Doom Unit - Hide Your Scars
Tamperelaisen Doom Unitin "Hide Your Scars" löytyy yhtyeen debyyttialbumiltaalbumilta "Cross The Line". Doom Unitin albumi nousi parhaimmillaan kotimaan albumilistalla sijalle 2. Yhtye voitti Radio Rock Starban vuonna 2009 ja on nykyään Hype Recordsin siipien suojassa.
The Used - Blood On My Hands
2002 ensimmäisen albuminsa työstänyt utahilais -yhtye The Used yhdistelee eri musiikkityylejä näppärästi ja tehokkaasti. Kolme aikaisempaa albumia on nostanut The Usedia pikkuhiljaa keskisuurten yhtyeiden kastiin ja uusin albumi Artwork saattaa aukoa jo isompia ovia.
Mustasch - Mine
Mustasch on yksi Ruotsin isoimmista rock-yhtyeistä ja on pokannut naapurimaamme musiikki-gaaloissa useita alan palkintoja. Yhtyeen viidettä, vahvaa stoner-musiikkia sisältävää albumia markkinoimaan on valjastettu Mine-single
HIM - Heartkiller
Heartkiller on Himin seitsemännen "Screamworks: Love In The Theory And Practice" --albumin ensimmäinen single. Albumi äänitettiin syksyllä 2009 Los Angelesissa Matt Squiren kanssa, joka on aiemmin tehnyt yhteistyötä mm. Panic At The Disco -yhtyeen kanssa.
Peer Günt - I Play It Cool
Peer Günt on muuttunut kokoonpanoltaan ratkaisevasti sitten 80-luvun SM-rockin voiton ja suurhittiensä jälkeen. Uusi Peer Günt pelaa miehistön vaihdoksista huolimatta tutuilla korteilla: naiset, auto, viina ja seksi. Uuden Buck The Odds -albumin ensimmäinen sinkkulohkaisu on I Play It Cool.
Rob Zombie - Sick Bubblegum
Maineikkaan White Zombie –yhtyeen nokkamies Rob Zombien ensimmäinen single HellbillyDeluxe 2 -albumilta. Rob Zombien tekstit maalailee tutusti b-luokan kauhuelokuvia.
Herra Ylppö & Ihmiset - Pojat Ei Tanssi
Herra Ylppö & Ihmiset "Pojat Ei Tanssi" albumin ensimmäinen single on yhtyeen järjestyksessä toisen pitkäsoiton nimikkokappale. Herra Ylpön entinen projekti Maj Karma on siirretty telakalle ja Ylppö keskittää tekemisensä Herra Ylppö & Ihmiset-yhtyeeseen.
Amorphis - From Heaven Of My Heart
69 Eyes - Dead N' Gone
Helsinkiläisyhtyeen uusin albumi äänitettiin legendaarisen Matt Hyden johdolla Los Angelesissa. Uuden Back In Blood -albumin toinen single on Dead N' Gone. Back In Blood on yhtyeen mukaan entistä rosoisempaa rock n' rollia.
Five Finger Death Punch - Bad Company
Amerikkalainen 5FDP myi edellisellä "The Way Of The Fist" –albumilla puoli miljoonaa kopiota. Modernin rockin parissa viihtyvän 5FDP:n uusin albumi kantaa nimeä "War Is The Answer". Bad Company löytyy tuon albumin jälkipuoliskolta.
Pearl Jam - Got Some
Pearl Jam oli yksi niistä yhtyeistä, jotka muovasivat 90-luvun musiikkia rosoisempaan suuntaan Seattle-soundin myötä. Yhtyeen kolme ensimmäistä albumia olivat suuria myyntimenestyksiä. Tuoreimman Backspacer-albumin toinen single on "Got Some".
Creed - Overcome
2000-luvun alussa kuopatun Creedin comeback-levyn avaussinglenä julkaistiin grungepoljento "Overcome". Yhtye voitti 90-luvulla useita Grammy-palkintoja. Yhdysvaltalaisten uusin albumi kantaa nimeä "Full Circle"
Reckless Love - Beautiful Bomb
Kuopiolainen Reckless Love hyödyntää häpeilemättömästi sellaisten yhtyeiden kuin Guns N' Rosesin, Def Leppardin ja Van Halenin luomia polkuja. Olli Hermannin luotsaama hard rock-yhtyeen ensimmäinen albumi on nimetty yhtyeen mukaan. Beautiful Bomb on albumin toinen single.
Viikate - Kuu Kaakon Yllä
Kouvostoliittolaisia lauluja on uudella albumilla viritetty uudelle tasolle. Uudella albumilla on mukana mm. jousia ja tempoakin on jossakin määrin nostettu. Viikatteen Kuu Kaakon Yllä on yhtyeen ensimmäinen toinen single uudelta Kuu Kaakon yllä -albumilta. Yhtye käytti albumilla ensimmäistä kertaa ulkopuolista tuottajaa.
Shinedown - Sound Of Madness
Amerikkalainen Shinedown on Amerikassa noussut jo isojen yhtyeiden joukkoon reilun radiosoiton myötä. Viimeisimmän albumin vipuvarrella myös Eurooppa on tullut yhtyeelle tutuksi. Sound Of Madness -k-appale on albumin kolmas sinkkuirroitus.
Suburban Tribe - Now And Ever After
2000-luvun vaihteessa menestystä maistanut Suburban Tribe on muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen aktivoitunut uudelleen. Yhtyeen ensimmäisestä Primitive-albumista on vierähtänyt jo 15 vuotta. Yhtyeen seitsemännen albumin ensimmäinen single on Now And Ever After.